lauantai 23. helmikuuta 2013

Troll. The Norwegian Troll, Its Terrifying Life and History, Frid Ingulstad & Svein Solem



Huomaa peikon jalkojen juuressa olevat talot. Takakannen teksti
on myös kerrassaan mainio.


En trolsk stemning*


Öljy ja maakaasu eivät ole ainoat asiat, jotka Norjalla on annettavana maailmalle.



Kaukolainasin tämän Frid Ingulstadin ja Svein Solemin Troll-kirjan (alkup: Troll. Det norske trollets forsrekkelige liv og historie, julk. 1993) esitelmäni taustamateriaaliksi Oulun yliopiston KUTU XV -seminaaria varten. Kun sain kirjan käsiini ensimmäistä kertaa, olin aluksi pettynyt, koska teos ei ollutkaan akateemisesti vakavasti otettava, vaan populaari. Tätä ei missään nimessä voisi käyttää seminaaripaperin lähteenä. Selvisin kuitenkin pian pettymyksestäni, kun avasin kirjan, ja näin, kuinka hieno se on. Luin kirjan loppuun vasta seminaarin jälkeen, muutama sivu kerrallaan, nautiskellen. Tässä on teos, johon uppoudutaan, ja joka saa arkitodellisuuden katoamaan.

Parasta kirjassa on tunnelma. Sitä voi kuvailla sanoilla mystinen ja tai'anomainen. Tämä johtui ennen kaikkea siitä, että tekijät olivat ottaneet selkeän linjan: peikkoja on olemassa, sitä eivät vain kaikki ole huomanneet. Tämä oli riemastuttavaa. Asenne toi mieleen Otto Jespersenin vuonna 2010 tehdyn Trollhunter-elokuvan, joka kannattaa ehdottomasti katsoa. Siinä Norjan hallitus salaa kansalaisiltaan, että Norjassa todellakin elää peikkoja.

Tämän vakaumuksen mukaisesti kirja sisältää peikkojen esittelyn ja peikkotarinoiden lisäksi ohjeet, joiden avulla voi suojautua peikoilta (käytä ristiä, välttele myskihärkälaumoja, suosi valkosipulia..). Siltä varalta, että nämä ohjeet eivät tehoa, on mukana myös ohjeistus siihen, miten peikkokaappauksesta selviää:

1. Älä anna peikkojen tietää nimeäsi.
2. Älä syö tai juo mitään, mitä peikot antavat sinulle.
3. Rukoile, tai lausu jakeita psalmeista. Tämä suututtaa peikot, ja ne menettävät voimansa. Näin pääset pakenemaan.

Tämä kirja on melkoinen norjalaisten peikkotarujen aarreaitta. Tarinat ovat hauskan autenttisen oloisia vuosilukuineen ja yksityiskohtaisine tapauskuvauksineen ("It was a black fall night in the year 1836.."), ja Svein Solemin tekemät kuvat ovat ajoittain niin hienoja, että ne haluaisi kehystää seinälleen.


Tästä selvittin juoksemalla jään yli.


"The greatest violin players in the world have been taught by waterfall trolls."



Kirjassa kerrottiin myös peikkojen pahimmista vihollisista: merihirviöistä.


*A trollish atmosphere. "..is used when there's something mystical afoot that we can't explain. It's from eyes watching us that we can't see, sounds we sense but can't hear, movements we feel but don't understand. In other words there are trolls around.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti