maanantai 18. maaliskuuta 2013

Julia Pastrana. The Tragic Story of the Victorian Ape Woman, Christopher Hals Gylseth & Lars O. Toverud



Kannen kuva on otettu kuvaushetkellä  jo kuolleesta
ja palsamoidusta Juliasta arviolta vuonna 1860.

"Julia knew she was different and was used to being stared at"


Tällä hetkellä löydän kaikkein huomiota herättävimmät kirjani brittiläisen Daily Mail -lehden verkkosivujen kautta. Paljon ajatuksia herättänyt The New Rules -kirja päätyi hyllyyni Daily Mailin artikkelin takia, samoin tämä dramaattinen ja poikkeuksellinen elämänkerta. 

Daily Mail uutisoi 12. helmikuuta, että yli 150 vuotta sitten kuollut ja kuolemansa jälkeen palsamoitu Julia Pastrana ollaan viimeinkin saattamassa haudan lepoon. Luin artikkelin, ja tilasin sen jälkeen Julian elämänkerran Amazonesta. Moni muukin tuntui nähneen saman artikkelin, koska tilaamaani kirjaa oli ostohetkellä jäljellä enää yksi kappale.

Juliasta puhuttaessa ei kannata puhua Julian elämästä, vaan ennemminkin Julian tarinasta. Julialle kun tapahtui niin paljon asioita vielä hänen kuolemansa jälkeenkin. Se kertoo jo jotain, että tämän elämänkerran päähenkilö kuolee jo kirjan puolessa välissä.

Henkilökohtaisesti olisin toivonut, että nimenomaan Julian elämästä oltaisiin kerrottu enemmän, ja kuolemanjälkeiset, vähemmän kiinnostavat tapahtumat jätetty vähemmälle. Tietenkin voi olla, että Julian elämästä, joka päättyi jo yli 150 vuotta sitten, ei tiedetty tarpeeksi, jotta siitä yksinään oltaisiin voitu saada aikaiseksi kirja.

Teoksessa pyrittiin taustoittamaan Julian tarinaa kertomalla myös joistakin Julian kohtalotovereista, sekä yleisestä suhtautumisesta Julian kaltaisiin, fyysisesti poikkeaviin ihmisiin. Tämä taustoistus oli ehdottomasti paikallaan, ja se toi tarinaan lisätasoja.

Naualli?


Julia syntyi meksikolaiseen alkuasukasheimoon vuonna 1834:

With the newborn child in her arms, the young woman sits on the ground, crying, despairing, alone. She knows something is terribly wrong. This child will bring much sorrow, and nothing will remain the same. "Naualli", she murmurs with fear in her voice, while the baby girl turns its grotesque face towards her.. 

Mexico's Indians have had myths about naualli, evil supernatural beings, since the Aztec era in the sixteenth century.. A naualli is a shapeshifter who can change into balck coyote, a prairie wolf or other dangerous animal.

Julian Espinosa-niminen äiti ei taikauskojen vuoksi voinut palata heimonsa pariin epämuodostuneen lapsensa kanssa, vaan kasvatti tytärtään yksin erämaassa seuraavat kaksi vuotta. Sitten ryhmä paimenia sattui löytämään äidin ja lapsen vuoriluolasta etsiessään kadonnutta lehmää. Kuvaavaa on, että pelokas Espinosa ei halunnut myöntää olevansa tytön äiti, ja luovutti hänet Culiacanilaiseen lasten turvapaikkaan. Siellä tyttö kastettiin Julia Pastranaksi.

Erikoinen ulkonäkö auttoi adoptiokotiin pääsemisessä


Julia oppi puhumaan sujuvaa espanjaa, ja hänestä tuli paikallinen kuuluisuus. Ei mennyt kauaakaan, kun Sinaloanin kuvernöörin, Pedro Sanchez, adoptoi Julian. Sanchezin luona Julia asuikin aina 20-vuotiaaksi asti:

Julia knew she was different, and was used to being stared at. She could nonetheless smile radiantly, it was said, especially when allowed to sing and dance. Or when someone took the time to speak to her, or teach her something new. She spoke Spanish and English, and a bit of French.. She had been coached in domestic and household activities, and loved to read. 

"She was very special"


Julian elämä otti lopullisen suuntansa, kun hän tapasi ensimmäisen managerinsa, herra Ratesin:

..Julia Pastrana met a well-dressed stranger. He introduced himself as Mr Rates, an American impresario and professional showman with good contacts in New York. He was well-spoken, polite and attentive, and showed great interest in Julia's appearance. She was very special, he said. In New York she would be a sensation, and Rates asked her outright if she might not consider a life on the stage. 

Julia esiintyi New Yorkissa ensimmäisen kerran joulukuussa 1854. Vain noin 137 senttimetriä pitkä, kauniiseen mekkoon pukeutunut nainen esiteltiin yleisölle uniikkina ihmisen ja eläimen risteytyksenä. Laulua ja tanssia sisältänyt show oli heti menestys. Vuosi ensiesiintymisen jälkeen Julia vaihtoi manageria. Uusi manageri oli New Yorkissa asuva Theodore Lent.

Avioliitto ja lapsi


Julia kiersi Lentin kanssa maasta toiseen hyvällä menestyksellä. Monet kilpailijat yrittivät ostaa Julian Lentiltä. Niinpä Lentin oli lopulta pakko mennä Julian kanssa naimisiin, jottei hän menettäisi kultakaivostaan. Julia suostui kosintaan välittömästi:

He proposed to Julia and she beamingly accepted. There hadn't been a single previous suitor, and she possibly believed that she would never marry. Having been billed as "the world's ugliest woman", she could hardly believe that any man would love her, and Lent was after all, a fine specimen, strict, determined and not too mean. He was also the single point of reference in her life.

Vuonna 1860 tuolloin 26-vuotias Julia synnytti nelikiloisen, ja erityisesti Julian pienen koon huomioiden poikkeuksellisen suuren poikalapsen. Valitettavasti lapsi menehtyi vain kolmenkymmenenviiden tunnin ikäisenä. Julia otti vauvansa kuoleman hyvin raskaasti, ja tämä suru yhdistettynä synnytyksen aiheuttamiin komplikaatioihin koitui Julian kuolemaksi alle viikossa.

"Did his previous life and deeds haunt him?"


Julian tarina ei päättynyt tähän. Theodore Lent teki jotain sanoinkuvaamatonta: rahanahneena hän palsamoi vaimonsa ja poikansa ruumiit, ja jatkoi kiertämistä ja rahan tienaamista niiden kanssa. Ei ihme, että Lent sai myöhemmin hermoromahduksen, ja kuoli hullujenhuoneella.

Julian ja hänen poikansa ruumiit vaihtoivat omistajaa moneen kertaan. Menikin vielä yli 150 vuotta, ennen kuin Julia pääsi vihdoin ja viimein haudan lepoon kotimaahansa Meksikoon. Julian ruumis haudattiin vasta helmikuussa 2013.

Emotional sameness, physical otherness


Michiganin yliopiston apulaisprofessori Petra Kuppers siteeraa kirjassaan Scar of Visibility: Medical Performances and Contemporary Art, Garland Thomsonia, joka on todennut, että viktoriaanisten amerikkalaisten kiinnostus ulkonäöltään poikkeaviin ihmisiin pohjautui ennen kaikkea sääliin ja sentimentaalisuuteen. Tämä säälin tunteminen johti keinulautaefektiin: "normaali" katselija saattoi nostaa itsensä tarkastelun kohteena olevan luonnonoikun yläpuolelle.

Julian nimenomaisesta tapauksesta Kuppers kirjoittaa seuraavasti:

In the case of Pastrana, the sentimental affect of pity is reinforced by the projection of (emotional) sameness onto (physical) otherness. A contemporaneous account states: "To the world, she was nothing more than an aberration, something grotesque that was paraded before others for money and trained to do tricks like circus animals. For those few who knew her better, she was a warm, thoughtful, capable being with a big heart.


Theodore Lent esitteli vaimonsa ja
poikansa ruumiita erikoisvalmisteisessa
 lasikaapissa (kuvassa taustalla).

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti