Tyylikkään köyhäilyn taito, Alexander von Schönburg

"Kadehditko rikkaita? Masentaako rahan puute? Älä huoli, uudet
tuulet ovat jo täällä: tulevaisuuden trendi on köyhäily!
Taloudellista alamäkeä voi lasketella tyytyväisesti, iloiten
ja ennen kaikkea tyylikkäästi. Tyylikkään köyhäilyn jaloa taitoa
voi soveltaa autoihin, lomamatkoihin, asuntoon, vaatteisiin,
ruokaan ja lasten kasvatukseen."

Elämisen taidon puolustus kerskakulutusta vastaan

Alexander von Schönburgin Tyylikkään köyhäilyn taito (alkup. Die Kunst des stilvollen Verarmens: Wie man ohne Geld reich wird, 2007) on ollut yksi lempikirjoistani jo vuosia, ja olen lukenut sen moneen kertaan. Tämä sujuvasti kirjoitettu, älykäs ja hauska kirja sekä viihdyttää että herättää ajattelemaan. Lisäksi se on sangen ajankohtaista ja piristävää lukemista näinä talouden laskusuhdanteen aikoina. Teoksessa oman lukunsa ovat saaneet muun muassa ruoka, autoilu, pukeutuminen, lomailu ja shoppailu.

Kirjan kirjoittanut saksalainen kreivi oli aiemmin menestyvä toimittaja. Von Schönburgin ura kuitenkin katkesi, kun hänet irtisanottiin "taloudellisista ja tuotannollisista syistä". Lisäksi hänen aatelissukunsa on köyhtynyt tasaisesti jo viidensadan vuoden ajan. Eläminen "suu säkkiä myöden", mutta silti arvokkaasti ja tyylikkäästi on hänellä siis verissä:

Kriisi on Max Frischin mukaan valtavan tuottoisa tila, siltä on vain vietävä katastrofin sivumaku.

Kirjan ydinajatuksen mukaan kerskakulutus ei tee onnelliseksi, koska asioita osaa arvostaa vasta, kun niitä ei voi pitää itsestäänselvyyksinä. Esimerkiksi lasten kasvatusta käsittelevässä luvussa Von Schönburg kirjoittaa:

Köyhin lapsi, jonka olen koskaan tavannut, oli pieni Ali Kashoggi, monimiljonääri Adnan Kashoggin nuori poika. Hänen huoneensa Kashoggin palatsissa vuorilla Marbellan yläpuolella oli urheiluhallin kokoinen. Kaikki leikkikalut olivat XXL-kokoa: valtavia nalleja ja valtavankokoisia leikkiautoja, joiden joukossa oli oikeasti toimivia Ferrarin ja Rolls-Roycen malleja lapsille. Ja keskellä äänekkäästi vinkuvia, kiliseviä, töötöttäviä ja vilkkuvia leikkikaluja istui Ali, sietämätön kiusanhenki, joka jatkuvasti piinasi lukuisia lastenhoitajiaan, ei osannut leikkiä yksin ja vaikutti vuoronperään pitkästyneeltä ja ärtyneeltä. Iltapäivän viihteeksi kutsuttiin pellejä, mutta en nähnyt hänen nauravan kertaakaan. 

Kuulin, että hänet lähetettäisiin myöhemmin kouluun New Yorkiin, luultavasti sellaiseen rikkaiden lasten kouluun kuin Dwight, Spence tai St. Anna's. Spence on tunnettu siitä, että jo 11-vuotiaat tytöt juoksentelevat Pradan käsilaukut käsissään, Dwight ja St. Anna's puolestaan oppilaiden alkoholin ja huumeiden käytöstä. Mistä tällaiset lapset voisivat vielä nauttia? Ei heillä ole muuta mahdollisuutta kuin elää Goassa hippeinä tai kierrellä narkkareina ympäri Algeriaa tasoittaakseen lapsuutensa ylenpalttisuuden.

Lisäksi ylenpalttinen mällääminen on tyylitöntä:

Maun kaikkein suurin vihollinen on aina ollut raha.

Jos sillifileet olisivat yhtä kalliita kuin kaviaari, tämän maailman uusrikkaat pintaliitäjät söisivät niitä suurella hartaudella pikkusormi sirosti pystyssä.

Tarve ostaa voi kertoa myös laumasieluisuudesta ja siitä, että on antanut mainosmiesten viedä itseään kuin pässiä narussa. Von Schönburg avaa markkinoinnin karua maailmaa:

Ymmärtääksemme markkinoinnin mekanismit kannattaa lukea Frederic Beigbederin kirja 8,99 (ilmestynyt myös nimellä 24,99). Hän työskenteli kymmenen vuotta mainostoimittajana. Kirjan päähenkilö Octave Parango - joka inhoaa maailmaa, jossa kaikki, hän itse mukaan luettuna, on ostettavissa - sanoo yhdessä kohtaa: "Ja kun lopulta käytät säästösi unelmiesi autoon, siihen jota mainostin viimeisessä kampanjassani, olen tehnyt siitä jo epämuodikkaan. Olen kolme askelta sinua edellä ja saan sinut aina turhautumaan. Glamour on maa, johon ei koskaan pääse. Huumaan sinut uutuudella, joka ei koskaan pysy uutuutena. Aina tulee uusi, joka vanhentaa edellisen. Sakramenttini on panna sinut kuolaamaan. Minun ammatissani kukaan ei toivo onneasi, koska onnelliset ihmiset eivät kuluta."

Myöhemmin kirjassa Von Schönburg toteaakin:

Kuten ystäväni Carl Laszlo kirjoitti kirjassaan Aufruf zum Luxus ("Kehotus ylellisyyteen", 1960), luksus tarkoittaa sitä "että omistaa sen, mitä haluaa omistaa, ja luopuu kaikesta, mitä pitäisi omistaa".

- Amen! Tyylikkään köyhäilyn taito on niin osuvasti kirjoitettu, että menen sanattomaksi. Siksi tässä bloggauksessa olikin paljon suoria sitaatteja: Oli parasta antaa kirjan puhua puolestaan.

Jos haluaa hyvää lukemista, kannattaa etsiä tämä teos käsiinsä.

"Luopumisen kyky on nautinnon oleellinen edellytys."