Sukelluslaivalla maailman ympäri, Jules Verne

Science fictionin varhainen emoalus

Jules Vernen Sukelluslaivalla maapallon ympäri -teos (Vingt mille lieues sous les mers, julk. 1870) on pyörinyt autostereoissani jo kahdesti. Ensimmäisellä kuuntelukerralla kolme vuotta sitten olin lumoutunut: aivan kuin olisin katsonut Jacques Cousteau -dokumentin HC-versiota. Nytkin viihdyin, mutta huomasin myös tarkastelevani homeerisesti nimetyn kapteeni Nemon ja hänen Nautilus -sukellusveneensä seikkailuista kertovaa tarinaa ajoittain melko kriittisestikin.

Yli 140 vuotta sitten kirjoitettu kirja oli joiltakin osin auttamattomasti vanhentunut. Jos se julkaistaisiin nyt, kirjailijaa saatettaisiin hyvinkin syyttää muun muassa rasismista, ja luonnonsuojelurikoksiin yllyttämisestä. Esimerkiksi valaan verta himoitseva harppuunamestari Ned Land tuskin nousisi kovin suureen suosioon Greenpeacen kannattajien keskuudessa, ja eräiden maiden natiivit eivät varmastikaan pitäisi siitä, että heitä nimitellään Vernen kirjassa villeiksi. Mutta no, pitää muistaa, että tämä teos on oman aikansa tuote. 

Myönnän kuitenkin, että tätä kuunnellessani huomasin taustatiedoista huolimatta ajoittain ärtyväni  edellä mainittuun Ned Landiin melko lailla. Enemmän kuin kerran viattomat merinisäkkäät kelluskelivat aalloissa vatsa kohti taivasta ja elelivät omaa leppoisaa elämäänsä, kunnes kanadalainen harppuunamestari saapui silmät murhanhimosta kiiluen paikalle, ja pian Nautiluksen hyllyt jo notkuivatkin milloin minkäkin uhanalaisen luontokappaleen lihasta. Kerralla oli tietenkin pakko tappaa aina vähintään kymmenen eläintä, ja lihaa saatiin satoja kiloja. Hiljaa mietin mielessäni, että miten ihmeessä Nautiluksen miehistö edes jaksaa syödä kaiken sen. Mutta no, ehkä miehistö halusi karpata. 

Paitsi matalahiilihydraattisen ruokavalion, myös sukellusveneteknologian suhteen Verne oli aikaansa edellä. Täysin Nautiluksen kaltaista sukellusvenettä ei ole pystytty rakentamaan vielä tänäkään päivänä, vaikka jotkut sen ominaisuudet, kuten suuri nopeus ollaankin jo saavutettu.

Parasta tässä tarinassa olivat kuvaukset voittamattomasta Nautiluksesta mittaamattomine aarrekokoelmineen, ja sitä ympäröivä vedenalainen maailma. Henkilögalleria kompleksista ja salaperäistä kapteeni Nemoa lukuun ottamatta kun ei ollut kovinkaan kiehtova. Päähenkilö, sopuisa professori Pierre Aronnax oli pelkkä havainnoija, ja hänen vanavedessään lipuivat nöyrääkin nöyrempi Conseil-palvelija, & atavistinen valaanpyytäjä -Ned. Siinäpä se. Mutta ehkä jopa parempi niin, koska nyt merenalainen luonto sai loistaa pääosassa. 

Lukupäiväkirjamerkintä vuodelta 2010. Kuten lupasin, palasin
tämän pariin toisenkin kerran.