keskiviikko 16. huhtikuuta 2014

Väitöskirjasuunnitemia


Gradunaikaisia tunnelmia.


Tämä on vain pakko tehdä


Kun valmistuin toukokuussa 2012 filosofian maisteriksi, haaveilin jo tuolloin väitöskirjan teosta. Esimerkiksi gradun lähdekirjojen palauttaminen aiheutti vieroitusoireita, ja otin kopiota niistä "ihan vaan varoiksi" js "sitten kun..". Graduni ohjaajat ja tarkastajat olivat myös yksimielisiä: minun kannattaisi tehdä väitöskirja, viedä tutkimustani eteenpäin. Tänä keväänä päätin vihdoin tarttua asiaan. 

Niinpä siis kirjoitankin parhaillaan tohtorihakuun tarvittavaa väitöskirjan tutkimussuunnitelmaa, ja dl. lähenee lähenemistään. Saas nähdä, miten tässä käy. Otetaanko minut jatko-opiskelijaksi vai ei. Tutkimusaiheeni on poikkitieteellinen, siinä yhdistyvät kirjallisuus ja viestintä.

Viihteellinen lukuharrastukseni, ja sen myötä myös tämä kirjablogi joutuvat siis toistaiseksi hieman syrjäään. Esimerkiksi Tommi Kinnusen kuumakin kuumempi Neljäntienristeys odottelee kyllä kutsuvana hyllyssäni, mutta en valitettavasti ehdi tarttumaan siihen, ennen kuin väitöskirjani tutkimussuunnitelma on palautuskunnossa. Harmi sinänsä, koska tilasin teoksen itselleni maksullisena kaukolainana, ja nyt joudun palauttamaan sen lukemattomana, kiitos kirjavarauksista johtuvan lainanuusintakiellon. Mutta noh, ainahan voin palata asiaan myöhemmin, ja juuri nyt minun kertakaikkiaan vain on priorisoitava. Haave jatko-opinto-oikeudesta menee kaiken muun edelle.


Yksi tähänastisen elämäni hienoimmista hetkistä: valmistuminen
Vaasan yliopiston viestintätieteiden laitokselta.

2 kommenttia:

  1. Tsemppiä tutkimussuunnitelman kirjoittamiseen! Toivottavasti sinusta tulee jatko-opiskelija. (Minulla on hyvin etäisiä haaveita jatko-opinnoista, mutta olen niistä suurimmaksi osaksi ihan hyshys, koska olen sen verran alussa opinnoissani ja tuntuu hieman tyhmältä edes puhua asiasta vielä.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! =) Nyt juuri viisi sivua tutkimussuunnitelmaa kasassa, kyllä se tästä.. Onneksi pääsiäinen on juuri alkamassa, niin on töistäkin lomaa.

      Pidän peukkuja jatko-opintojesi puolesta! =) Koskaan ei ole liian aikaista alkaa valmistelemaan asiaa, koska moni jatkaa kandin aihetta seminaarityöhön (jos seminaarityö on tapana tehdä, vaihtelee yliopistoittain) ja seminaarityön aihetta puolestaan graduun. Ja gradu taas on yleensä väitöskirjan pohjana ;)

      Poista