torstai 20. joulukuuta 2018

Näkymättömät kädet, Ville Tietäväinen




Poikkeuksellisen pysäyttävä sarjakuvateos


Pitkästä aikaa täällä.. Työ- ja väitöskirjakiireet ovat aiheuttaneet melkoisen blogikuoleman, kuten päivitystahdistani voi havaita. Nyt päätin kuitenkin jälleen aktivoitua, koska vastaan tuli kirja, joka todella jäi vaivaamaan minua, enkä halunnut palauttaa sitä, ennen kuin olen kertonut siitä täällä blogin puolella. 

Luen sarjakuvia yleisesti ottaen melko vähän, ja tähänkin teokseen tartuin lähinnä aiheeseen paremmin perehtyneen työkaverini vinkistä. Hän kertoi, että tämän sarjakuvakirjan luettuaan hän liikuttui voimakkaasti, ja alkoi kaupan hevihyllyn luona toden teolla miettimään, haluaako sittenkään ostaa niitä niin kovin edullisia espanjalaisia vihanneksia ja hedelmiä. 

Kyseessä on yksi Suomen puhutuimmista sarjakuvateoksista, Ville Tietäväisen Näkymättömät kädet (julk. 2011). Ja vaikka Näkymättömät kädet onkin jo seitsemän vuotta vanha, on se yhä edelleen kaikin puolin ajankohtainen ja tärkeä.

Tietäväiseltä meni viisi vuotta tämän tosielämään vahvasti pohjautuvan, laittomasta siirtolaisuudesta kertovan sarjakuvaromaanin tekemiseen. Taiteen keskustoimikunnan apurahan turvin Tietäväinen hankki aiheestaan paljon tietoa, ja kävi jopa opintomatkoilla autenttisilla tapahtumapaikoilla Luoteis-Marokossa, Andalusiassa ja Kataloniassa. Niinpä marokkolaisen Rashidin tarina tuntuukin raa'an realistiselta ja menee suoraan ihon alle. Tiedän, että jotkut ovat itkeneet tätä teosta lukiessaan, eikä se minullakaan kauas jäänyt. Yöunet menivät, ja tapa jolla katson maailmaa, sai uuden tason. Suosittelen tätä teosta kaikille. Aivan kaikille.

sunnuntai 15. huhtikuuta 2018

Väärän kissan päivä, Pasi Ilmari Jääskeläinen






"Kissa tulee. Sillä on liikaa jalkoja.."


Olen ollut viimeisen vuoden ajan todella laiska kirjabloggaaja. Yksi selkeimmistä ja hälyttävimmistä merkeistä tälle on se, että minulla oli jopa suosikkikirjailijani Pasi Ilmari Jääskeläisen uutuusteos, Väärän kissan päivä (julk. 2017) kesken ja bloggaamatta yli puoli vuotta. Mihin tämä maailma oikein on menossa.. 

Heti alkuun minun on todettava, että pitkään Väärän kissan ydintarina keski-ikäisen miehen yrityksistä pelastaa karkaileva muistisairas äitinsä uuden ihmelääkkeen avulla tuntui hieman raahaavalta, eikä vienyt kunnolla mukanaan. Omassa perheessäni muistisairaus on myös valitettavan tuttu vieras, ja ehkä myös siksi en pystynyt kunnolla nauttimaan kertomuksesta. Loppua kohti tämä taidokkain sanankääntein Inceptionia ja Still Alicea yhdistelevä muistiseikkailu kuitenkin sai minut kiinnostumaan aidosti, ja nauttimaan tarinasta. 

Suurin syy sille, että tämä maagisen realismin mestarin teos parani merkittävästi loppua kohti, löytyy juonen tiivistymisestä, ja yliluonnollisten elementtien lisääntymisestä maaliviivan lähestyessä. Jääskeläiselle tuttuun tyyliin jouduin myös todella keskittymään tarinaan, jotta saisi pidettyä juonen kaikki palaset kasassa. Tarve lukea jotkut kohdat uudestaan ajatuksen kanssa nousi myös esiin, aivan kuten jo Lumikonkin kanssa aikoinaan.

Viimeistään siinä vaiheessa mielenkiintoni heräsi, kun vanha kirjastonhoitaja sanoi päähenkilölle: 

Te ette olleet kuin äiti ja poika vaan pikemminkin kuin kaksi vampyyriä, joista toinen vain näytti lapselta. Haastoitte toisianne koko ajan kuin riivaajat.

Minun suosikkikirjani Jääskeläiseltä on edelleen Väärää kissaa paljon tummanpuhuvampi Sielut kulkevat sateessa, mutta kyllä tälläkin teoksella oli hetkensä. "Milloin tahansa voi tapahtua mitä tahansa.."

lauantai 6. tammikuuta 2018

Röyhkeys, Ossi Nyman






Suomen kuuluisimman työttömän esikoisromaani


Näin itseni ikkunan heijastuksesta. Istuin siinä kuin pikkulapsi juliste kädessä. Yritin ajatella, että melkein puolet kaikista suomalaisista kävi töissä, ja se raha jonka jokainen heistä minulle kuukaudessa antoi, oli niin pieni, ettei niin pientä numeroa ollut olemassa, eivätkä he sellaisella rahalla voisi ostaa mitään itselleen.

Ossi Nymanin Röyhkeys (julk. 2017) on yksi viime vuoden kohutuimpia teoksia. Suomen kuuluisimmaksi työttömäksi nimetty Nyman tuntuu löytäneen vihdoin ja viimein unelmatyönsä: kirjailijan uran. Iltalehti kirjoittaa: "Tulevaisuudessa hän uskoo voivansa elättää itsensä kirjailijana, sillä niukkaan elintasoon tottuneella vaatimukset eivät ole kovat." 

Itse olen kuitenkin skeptinen tämän suunnitelman suhteen, sen verran harva suomalainen kirjailija pystyy elättämään itsensä täyspäiväisenä kirjailijana. Sofi Oksaset ja Jari Tervot ovat asia erikseen. Mutta on kuitenkin hienoa, että Nyman on vihdoin löytänyt uran, joka kiinnostaa. Ihmisen arvo ei määrity työn perusteella, mutta itse ainakin koen elämäni mielekkäämmäksi, kun saan tehdä jotain tuottavaa tai merkityksellistä ajallani, ja olla aktiivinen osa yhteiskuntaa. 

Toisin kuin kirjan raflaava nimi antaa ymmärtää, on tarinan päähenkilö hyvin sympaattinen ja nöyrä, monesti jopa anteeksipyytelevä hahmo, joka toi mieleeni lempikirjailijani Erlend Loen luomukset. Myös kirjoitustyyli oli loppua lukuun ottamatta loemaisen naivistinen. Niinpä viihdyinkin Nymanin esikoisteoksen parissa erinomaisesti. Sisältö oli ajatuksia herättävä, ja kirjoitustapa miellyttävä. Parasta kirjassa oli, että se sai minut pohtimaan omaa suhdettani työntekoon. Olkoonkin, että se on varsin erilainen Nymaniin verrattuna.